Mirka

Nimi: Mirka Karoliina Tuosa
Ikä: 1991
Horoskooppi: Neitsyt
Ammatti: Ei ole.
Työ: Työtön, kotiäiti


ASUMINEN
Lapsuus: Elänyt äidin kanssa kaksin. Kanavansuulla.
Nuoruus: Muutin omilleen 18 vuotiaana hovarille.
Nykypäivä: Muutellut ympäri kanavansuuta. Asun poikansa kanssa.
Tulevaisuus: Yhteenmuutto Jeren kanssa.



Minun tarinani; Synnyin 30.elokuuta.
Minut saivat omakseen Päivi, 21 (-70) ja Jari 22 (-69). Nuori pariskunta.
He kuitenkin erosivat minun ollessa pieni.
Isäni valitsi itselleen ns. väärän polun, joista joutui maksamaa.
Äitini sen sijaan oli ja on edelleen todella ylihuolehtiva.

Sain pienenä hengityskatkoksen, luultavasti siintä on johtuva Dysleksiani.
Laaja-alanen luki- ja kirjoitushäiriö, mikä vaikuttaa arkeen.
Myös ADD vaikuttaa
Mietitkö onko sinulla lukihäiriö VAI kenties add/adhd epäilys? Tee pikatestit

DYSLEKSIA-testi
ADD/ADHD-testi

Ala-asteella minua syrjittiin hieman. Oli minulla koulussa kavereita, mutta koulun ulkopuolella
ei seurani ketään oikein kiinnostanut. Oli minulla 5 hyvää ystävää, joista VAIN YKSI on nykypäivänä ystävälistallani; Sini  Yläasteelle mennessä kolme noista viidestä kääntyivät minua vastaan. Pahin kiusaaminen alkoi. Ammattikouluun päästyäni syrjintä ei suinkaan loppunut vaikka ketään en heistä alkujaan tuntenut. Ammatti en saanut. Kävin vaatetuksen artesaani linjaa 3,5 vuotta.
Olin muutaman kuukauden Lap-tuotteellakin. Opettaja pyysi minua jättämään erohakemuksen, sillä hänen ja kuraattorin mielestä olin masentunut. Kävin Sihdissä juttelemassa, tulin raskaaksi, sain lapsen ja jatkoin nuorisopsykiatrilla. Pääsin uusiin dysleksia ja add- testeihin, niiden lomassa sitten alettiin epäilemään aivovauriota, että etulohko/otsalohko olisi vioittunut yläaste aikaisen pahoinpitelyn vuoksi. Nyt käyn toimintaterapiassa.
 

Elämässä on kerennyt olla suhteita, useampi tai vähempi. Erot menneet miten menneet, niistä päässyt yli - se riittää. Nyt vihdoin löytänyt sen oikean, jonka kanssa aion olla ALUSTA LOPPUUN.


8 kommenttia:

  1. Miuta kiinnosti siun seura koulun ulkopuolella, höpsö! :D Enhä mie muuta tehnykkää ku hengasin K-suun kiskalla siun kaa ja vedettii mehukranaatteja naamaa :'D

    VastaaPoista
  2. Miksi sun muksull on eri sukunimi..? Vai onko se isä vielki tekemisis pojan kaa. Tuutteks hyvin toimeen keskenään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ja lapsen isä EI OLLA koskaan oltu naimisissa, joten siksi lapsella on eri sukunimi kuin minulla.
      Nykypäivänä kaikki antavat lapselleen isän sukunimen. Ja kyllä, isä on tekemisissä poikansa kanssa ja me tullaan hyvin toimeen :)

      Poista
  3. Ei kaikki anna lapselleen isän sukunimeä. Varma tieto kun on lähipiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinno sehän riippuu ihan periaatteista. :))
      Meillä sattui nuo suvun tavat menemään ristiin.
      Isän puolella: sukunimi täytyi olla isän
      meillä taas lapsi saa äidin sukunimen, jos vanhemmilla ei sama sukunimi. :)

      Poista
  4. "Nykypäivänä kaikki antavat lapselleen isän sukunimen."
    No ei tosiaankaan KAIKKI anna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eivät kaikki anna, asia harvinaisen selvä. :D

      Poista