maanantai 1. toukokuuta 2017

Kirjotusvirhe (1)

I
Lapsuus
Kivellä naamaan


osa 1


Oli synkkä ja myrskyinen yö. No ei vaineskaan. Oli ihan tavallinen elokuun arkipäivä vuonna 1991. Synnyin 36 tunnin kestävän tuloksettoman synnytyksen jälkeen keisarileikkauksella kello 18:45.
Sain sinä päivänä hyvän, rakastavan ja huolehtivan äidin. Vaikka sairaalassa yrittivätkin vaihtaa minut ja toisen vastasyntyneen päittäin.
Äitini oli ihmetellyt, miten parin tunnin aikana minun hiukseni olivat muuttuneet ja kasvonikin näyttivät erilaisilta. Selvisi, että kahden huoneen vauvat olivat sekoittuneet keskenään. Äidin sylissä oli jonkun muun vauva. Jonkun muun poika. Äidin kysyessä vierustoverilta, onko hänellä oikea lapsi, oli nainen vain tokaissut, että ei ole ja hän kerkesi jo imettää tämän sylissään olevan. Eli luultavasti minäkin olen jonkun tuntemattoman naisen tissistä juonut lounaani.

Äitini on kertonut paljon vauva ja lapsuus ajastani. Esimerkiksi siitä, että omistin vaaleanpunaisen pehmolelu mustekalan, jolta sitten olin purrut nenän irti helpottaakseni hampaiden puhkeamisen aiheuttavaa epämiellyttävyyden tunnetta. Ja kuinka olin joutunut viikoksi sairaalaan hengityskatkoksen vuoksi.

Nimekseni annettiin Mirka, vaikka aluksi vanhempani olivat miettineet nimiä Ronja ja Ninni. Mirka nimi oli varmaan silloin harvinaisempi kuin mitä nyt on, koska päivähoidossa olivat kutsuneet minua koko ajan toisella nimelläni. Äiti kertoi, että oli ihmetellyt monet kerrat, että kenen perhanan Karoliinan päivästä hänelle aina kerrotaan.
Tarha ja päivähoito ajoista muista pari asiaa. Kuinka yksi poika oli varastanut ruokailun jälkeen haarukan ja päiväunien aikana tökkinyt sillä tyttöjä pyllyille. Toinen muisto oli perhepäivähoidosta. Kuinka olin talvella ollut omapitäväinen ja piilottanut lapion lumikasaan ja istunut päälle, jolloin lapio oli hajonnut TAI sitten olin todellisuudessa hajottanut sen jo leikissäni ja yrittänyt vain hävittää todisteet.


🙈🙉🙊

Asuimme taaplaajankadulla. Siinä samalla pihalla elin parhaimmat ajat. Mitä nyt muutamia takaiskuja tuli koettua. Vuoden vai jopa kaksi vanhempi naapurintyttö oli kaverinsa ”Katujyrän” kanssa heitelleet pihan varastojen väliköstä kiviä minuun päin, kun leikin leluilla oven edustallamme. Yksi kivistä osui alahuulen alle, melkein leuan kohille aiheuttaen todella ison mustelman ja suuhun ison haavan. Eräänä talvena lähdimme naapurintytön kanssa potkukelkalla laskemaan kärrääjänkatua alas mökkirivinkadulle. Minä istuin penkillä ja naapurintyttö potkutti takana. Kova vauhti alas ja kivaa oli, kunnes kauhukseni huomasin, ettei kukaan enää ohjannutkaan kelkkaa. Laskin yksin mäen alas - päin penkkaa, johon kelkka töksähti niin, että minä lensin kuin leppäkeihän ja kolautin leukani penkan takana olevaan peräkärryyn.

Olin kiinnostunut skeittilaudoista. Omistin oman vaaleanpunaisen harjotuslaudan, jolla tosin laskin enemmän taaplaajankatua alas perseeltäni, kuin seisaaltani. Tälläkin kertaa olin menossa laskemaan mäkeä naapurintytön sekä hänen parhaanystävänsä ”katujyrän” kanssa. ”Katujyrä” oli saanut lempinimensä kokonsa mukaan. Harmillista. Naapurintyttö asetti oman skeittilautansa maahan ja minä oman hieman isompani siihen perään. Naapurintyttö istui omalleen ja ”katujyrä” sekä minä änkesimmi molemmat minun laudalleni. ”Onks kaikki valmiita?” naapurintyttö kysyi ja vastasin kieltävästi. Asettelin itseäni nimittäin edelleen lautani peräosaan jääneeseen pieneen tilaan. Vastaustani ei varmaan kuultu, sillä laudat alkoivat liikkua jo kohti alamäkeä rullaten sormeni ylitse.

Juoksin itkien ja shokissa kärrääjänkatua alas mamman luokse sormi vuotaen verta. Mamma soitti hädissään äidille ”Päivi tuu äkkiä tänne, Mirkan sormenpää on irti!” Pian päästiin sairaalaan tikkaamaan sormea. Jatkoin elämääni iloisesti vain 9 kyntisenä tyttönä, enkä koskaan enää koskenut skeittilautaani..


🙈🙉🙊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti